Verkkokauppa


Järjestöt maakunnan kumppanina

Opas on tarkoitettu maakuntauudistuksen valmisteluvaiheen työkaluksi, jota päivitetään tarpeen mukaan maakunta- ja sote-uudistusta koskevien hallituksen esitysten eduskuntakäsittelyn jälkeen. Oppaan viimeistelytyöstä vastaavat Kuntaliitto ja KANE.

0.00 €


Kehittyvä tarkastuslautakunta tavoitteiden toteutumisen ja tuloksellisuuden arvioijana

Kunnassa on erilaisia tarkastus- ja arviointitoimijoita, joilla kullakin on eri tehtävät ja näkökulmat, mutta myös yhdyspintoja. Kuntalain mukaan kunnissa tulee olla tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja.

8.00 €


Uudistu ja onnistu hyvällä henkilöstöjohtamisella. Acta nro 272

Hyvä henkilöstöjohtaminen, joka on johdon agendalla ja toteutuu myös käytännössä työyhteisöissä, vaikuttaa työnantajakuvaan, osaavan työvoiman saatavuuden, palvelujen laatuun, taloudellisiin tuloksiin sekä henkilöstön työn imuun ja sopeutumiseen muutoksiin. Työn tuunaaminen ja palveleva johtaminen vaikuttavat erityisesti henkilöstön kokemuksiin työstä.

15.00 €


Elinvoima, kasvu ja työllisyys kuntatalouden haasteina

Julkaisussa pureudutaan elinvoiman osatekijöihin ensisijaisesti kuntatalouden kautta.

0.00 €


Ammatillinen koulutus - mainettaan parempi

Kuntien omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa.

0.00 €


Kunta ja seurakunta paikallisen hyvinvoinnin edistäjinä

Julkaisussa käydään läpi yhteistyön nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Kumppanuus jatkuu, laajenee ja syvenee yhä uusien verkostojen kanssa.

5.50 €


Toimiva kunta. Hyvinvointia! Sivistystä! Elinvoimaa!

Toimiva kunta on kunnan luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja alan opiskelijoiden perusteos. Kirja soveltuu sekä kunnan perustietojen opiskeluun että ajankohtaisen kunta-alan tilanteen päivittämiseen.

35.00 €


Mistä aineksista hyvä päätöksentekoilmapiiri syntyy? ARTTU2-tutkimusohjelman julkaisu nro 1/2019

Ilmapiiri, valtasuhteet ja toimintakäytännöt ARTTU2-tutkimuskunnissa

0.00 €